Conner Hats

 

Conner Hats on isän ja pojan yhteinen brändi, joka on kasvanut vuodesta 1969. Bill Conner myi tekemiään nahkaisia tuotteita; sandaaleja, laukkuja, vöitä ja tietysti hattuja messuilla vaimonsa Marionin kanssa. Bill rakasti käsitöiden lisäksi surffaamista ja he päättivätkin messuilta tienatuilla rahoilla muuttaa Australiaan 11kk ikäisen Will poikansa kanssa vuonna 1970.


Australiassa Bill perusti oman pienen liikkeen muutaman kuukauden päästä ja alkoi valmistaa ja myydä käsintekemiään hattuja paikallisille. Ensimmäinen liike perustettiin Queenslandiin, josta he lopulta siirtyivät Byron Bayhin. Pikkuhiljaa laadukkaiden ja uniikkien hattujen myynti laajeni myös jälleenmyyjille - ympäri maailman. Edelleen tänä päivänä Bill pitää huolen siitä, että hatut valmistetaan käsityönä, ei koneella.


Perustajan poika Will muutti St. Augustineen, Floridaan opiskelemaan ollessaan 18-vuotias. Hän oli kasvanut hattujen ympäröimänä Byron Bayssa. Koulussa häneltä kysyttiin, että mikä on hyvä bisnes? - ”Myydä Australialaisia hattuja!” Hänelle naurettiin, mutta se sai hänet vain yrittämään lujempaa.


Pikkuhiljaa hän aloitti laadukkaiden hattujen ja Australialaisen fiiliksen myymistä pienestä autotallista. Sieltä siirryttiin pieneen varastorakennukseen ja pikkuhiljaa Will pystyi palkkaamaan työntekijöitä. Willin mielenkiinto on aina ollut myynnissä ja markkinoinnissa ja hän haluaa pitää huolen, että myydyt tuotteet kestävät kauan ja ovat ekologisia.


Nämä kaksi innovatiivista miestä loivat upean yhteisen brändin Australialaisella tuulahduksella! Kaikki on mahdollista, kun et anna periksi ja olet onnellinen.


Conner Hatsin koko tarina ja monivaiheinen ja mielenkiintoinen! Lue lisää www.connehats.com ja kurkkaa upeat videot heidän YouTube kanavaltaan!


Nämä upeat hatut nyt yksinoikeudella Suomesta vain meiltä!

Ei tuotteita tässä kokoelmassa

Tilaa uutiskirje